Miten kehittää itseään paremmaksi golffaajaksi

Oli kyseessä sitten minigolf, tai normaali golf, yksi asia on varmaa: Pystyt kehittämään itseäsi niin pitkälle kuin motivaatiotasosi antavat periksi. Moni ei varmasti ajattele esimerkiksi minigolfia kovinkaan haastavana lajina, mutta voimme lyödä vetoa, että ammattilaisgolffari pesee kenet tahansa minigolf radalla. Erityisesti, mikäli kisaajalla ei ole kunnollista valmistautumista ja harjoittelua takanaan. Pointtimme on kuitenkin se, että melkein kuka tahansa pystyy kehittämään itseään aina ammattilaisuuteen asti, mikäli tätä oikeasti haluaa. Kyse on omistautumisesta sekä pitkäjänteisyydestä ja halusta pyrkiä parantamaan itseään päivä päivältä.

Mitä se sitten vaatii, jotta tavallisesta minigolfin harrastajasta saadaan leivottua täysiverinen golffari joka ei bogeja korttiinsa merkkaile?

Harjoitus tekee mestarin

Harjoitus tekee mestarin on yksi maailman kuluneimmista termeistä, mutta valitettavan usein se pitää paikkansa. Joku on joskus sanonut, että harjoittelemalla mitä tahansa asiaa 10 000 tuntia voit kertoa osaavasi sen. 10 000 tuntia on kohtalaisen pitkä aika, mutta tämä väite pitää kyllä kohtalaisen hyvin paikkansa. Mikäli haluat olla esimerkiksi ydinfyysikko, väitämme, että 10 000 tunnin opiskelujen jälkeen olet hyvin lähellä tavoitettasi. Tämä oli kuitenkin vain ääripään esimerkki siitä, mitä omistautuneisuus sekä pitkäjänteinen harjoittelu voi tuoda tullessaan.

Kun puhutaan golfista ja sen harjoittelemisesta, yksi asia nousee ylitse muiden. Toistojen määrä. Golf on hyvin pitkälti tekniikkalaji, eikä voimalla ole menestymisen kannalta juurikaan merkitystä. Golfin sisimmäinen olemus liittyy teknisen suorituksen suorittamiseen täysin identtisellä tavalla joka kerta kun olet pelaamassa. Tästä syystä maailman parhaat pelaajat ovat yleensä dominoivia niin pitkään. He pystyvät huippusuorituksiin olosuhteista riippumatta, koska he ovat toistaneet kentällä tapahtuvia asioita tuhansia, ellei jopa satoja tuhansia kertoja harjoituksissaan. Kun puhutaan golfista ja toistoista, tarkoitamme tietysti lyöntien ja suoritusten määrää ja niiden hiomista. Harjoittele avauspelaamistasi, harjoittele lähestymistäsi ja harjoittele puttaamista. Nämä ovat kolme perusasiaa jotka sinun tulee hallita täydellisesti. Kun osaat näistä perusteet, voit siirtyä hieman vaikeampien asioiden pariin, kuten vaikkapa bunkkerista lähestymiseen jne.

Keskity kokonaisvaltaiseen kehittämiseen

I fear not the man who has practiced 10,000 kicks once, but I fear the man who has practiced one kick 10,000 times.” Näin sanoi aikoinaan Bruce Lee, eikä hänen maailmankatsomuksensa voisi osua tämänkertaisen aiheemme kanssa paremmin yhteen. Ei toki samalla ideologialla, vaan täysin päinvastaisella. Mikäli haluat kehittää itseäsi paremmaksi golffariksi, sinun tulee pyrkiä harjoittelemaan myös vaikeilta tuntuvia asioita. Mikäli avauspelaamisesi on hukassa, sinusta ei tule parempaa golffaria harjoittelemalla esimerkiksi puttaamista. Et koskaan pääse puttaamaan hyvästä tuloksesta korttiisi, mikäli avauspelaamisesi (draivaaminen) on lasten kengissä.

Keskity siis parantamaan osaamistasi kokonaisvaltaisesti ja tulet huomaamaan merkittävän eron tuloskortissasi. Älä kuitenkaan luovuta, mikäli näkyviä tuloksia ei välittömästi ala näkymään. Muista, että golf on suurimmaksi osaksi myös henkistä peliä joten pidä huoli siitä, että ajatuksesi pysyvät kasassa tärkeimmilläkin hetkillä. Maltti on valttia.

Vai sittenkin parhaaksi betsaajaksi?

Vaikka sinusta ei koskaan tulisi sitä kaikkein parasta golfaajaa (mini- tai peruspelissä) ei se tarkoita sitä, että lajista tarvitsisi kokonaan luopua. Harrastuksenakin golfaaminen on mielenkiintoista, mutta siihen voi yhditää myös ammattilaispeleistä vedonlyömisen!

Siinä missä minigolfia ei juurikaan (ei ollenkaan oikeastaa) nähdä vedonvälittäjien valikoimassa, normaalia golfia pelataan senkin edestä. Golf on erittäin suosittu laji, vaikka suomalaiset tapahtumat yleensä loistavatkin poissaolollaan, kun sopivia pelikohteita etsitään. Amerikassa ja Aasiassa pyörii onneksi monta PGA -tourin osakilpailua joista löytyy jopa satoja eri kohteita. Hyvä paikka aloittaa kohteiden etsiminen on esimerkiksi valikoida itselleen mieluisa pelipaikka. Näitä nettikasinoita pääset vertailemaan esimerkiksi www.nettikasinoidenkerma.com sivuston kautta.

Minigolf – tulevaisuuden kilpaurheilulaji?

Kaikki ovat joskus varmasti edes kokeilleet minigolfia. Tämä usein perheen tai ystävien kanssa käytävä harrastus on helppoa, hauskaa, sekä edullista aloittaa. Toistaiseksi lajia on mielletty ainoastaan kesällä pelattavaksi, mutta kasvavalla vauhdilla rakentuvia sisäpelihalleja ei pidä unohtaa, sillä ne tuovat minigolfin ystäville ajanvietettä myös talvi-aikaan!

Kauan on myös puhuttu minigolfin mahdollisuudesta lyödä itseään läpi kilpaurheiluna. Tämä saattaa kuulostaa hassulta, mutta siinä on kuitenkin potentiaalia tällaiseen. Laji on hauskaa katsoa, helppoa aloittaa ja kuten jo kerroimmekin, erittäin edullinen. Pelaaja ei käytännössä tarvitse kuin hyvät ja joustavat vaatteet, yhden mailan, pallon, sekä mahdollisesti ratamaksu tulee olla suoritettuna ennen pelin aloittamista. Ratamaksu on tavallisesti 5-10€ / kerta, joten ei puhuta kovinkaan isoista summista. Sarjakorttien ostaminenkin onnistuu useilla radoilla, jolloin yhden kerran hinnaksi jää enää n. 3-5€.

Mitä pitää tapahtua?

Jotta minigolfista saataisiin kilpaurheilulaji, sen tulisi ensin saavuttaa luottamusta, sekä auktoriteettia muiden urheilulajien maailmassa. Tämä ei välttämättä ole kovinkaan helppoa, sillä emme tiedä ketään, kuka ei jo pitäisi minigolfia puhtaasti ajanvietteenä. Tämän ajatusmallin kääntäminen ammattimaisempaan suuntaan tulee olemaan varmasti minigolfin yksi haastavimpia aspekteja.

Mikäli olettaisimme että yllämainitut haasteet on selätetty, seuraavana vuorossa olisi rahoituksen ja näkyvyyden hankkiminen. Kuka haluaisi sijoittaa uuteen kilpaurheilulajiin, minigolfiin? Niinpä niin, ei varmasti kovin moni ainakaan ihan kylmiltään. Lajin lobbaaminen esimerkiksi pelkkiä valtion tukia varten olisi iso ja haastava prosessi. Tämä tarkoittaisi sitä, että lajiliiton johto ja myyntiportaaseen tulisi palkata erittäin asiantuntevaa väkeä, mieluiten golfin maailmasta. Ns. “normaalin” golfin pelaajia on Suomessa noin 145 000 (tämä siis rekisteröityneiden pelaajien mukaan). Voidaan siis sanoa, ettei se nauti maassamme supersuosiota, vaikka toki pelaajia löytyykin. Siksi minigolfin tulisikin pyrkiä tekemään mahdollisimman paljon yhteistyötä tuon isovelilajinsa kanssa.

Minigolf vedonlyönnin kohteena

Yksi lajia eteenpäin vievä toiminto voisi olla vedonlyöntiyhtiöiden kiinnostuksen herättäminen. Tämä on varma tapa saada esimerkiksi kansainvälistä näkyvyyttä, mikäli minigolfin kohteita löytyisi netticasinoiden kerroinlistoilta. Missään nimessä kovin helppo urakka tämä ei olisi, sillä ensiksi tarvitsisi luoda useampi kovan tason kilpailu, jotta kertoimienlaskijoilla olisi jonkinlaista vertailupohjaa kilpailijoista. Etulyöntiasemana voitanee pitää kuitenkin sitä, että luultavasti jokin nettipelejä tarjoava yritys lähtisi varmasti mukaan, sillä tämänkaltaiset yritykset hakevat jatkuvasti uniikkeja näkökulmia markkinointiin ja myyntiinsä.

Minigolfin kertoimet voisi asettaa hyvinkin samalla tavalla kuin normaalin golfin. Tämä tarkoittaisi taas sitä, että netticasinoilla olisi helpompi ottaa laji omakseen, kun kertoimien ja avonaisten kohteiden kohdalla ei tarvitsisi keksiä ns. pyörää uudelleen. Yhtiöt voisivat käyttää samoja pohjia ja systemaattisia toimintatapoja, vaikka kyseessä olisikin täysin uudenlainen urheilulaji.

Hankkeen eteenpäin vieminen

Kuten useasti olemmekin jo todenneet, minigolfin vieminen maailmankartalla (tai edes Suomen kartalle) ei ole kovin helppo homma. Sitä voisi pitää jopa mahdottomana, sillä markkinat ovat tällä hetkellä valitettavan pienet kyseiselle lajille. Samaan aikaan nousuaan tekevät e-sports, sekä perinteisemmät kilpaurheilun muodot vievät minigolfilta arvokasta tilaa. Kyseessä on niin riskillinen operaatio, että sen vetämiseen tarvitsisi löytää todellisia advokaatteja minigolfin maailmasta.

On kuitenkin jännittävää seurata sivusta lajin kehittymistä, koska sillä on kuitenkin erittäin hyödyllinen paikka yhteisössämme, ilman kilpaurheilun tarjoamaa jännitystäkin. Minigolf on aina ollut ja tulee varmasti myös olemaan aktiviteetti joka yhdistää perheitä ja ystäviä. Mikäli siitä ei koskaan kilpaurheilua tule, on sillä kuitenkin tärkeä paikka monen suomalaisen lapsen elämässä. Monilla meilläkin on varmasti hyviä ja lämpimiä muistoja siitä, kun esimerkiksi isovanhempamme ovat meitä pienenä golffaamaan vieneet. Nähtäväksi siis jää, minkälainen lajin kehityskulku tulevaisuudessa on!

Minigolf on virkistävän erilainen ohjelmanumero juhliin

Ikimuistoiset juhlat vaatii aina upean ohjelmanumeron, jolla päivä kruunataan, ja vieraille jää mukavia asioita jälkipolville kerrottavaksi. Yksi varteenotettava vaihtoehto juhlien huipennukseksi on minigolf, jonka parissa viihtyvät aivan kaikki. Minigolf on hauska peli, johon osallistumiselle ei ole juurikaan rajoitteita. Hauskoihin hetkiin minigolfin parissa eivät vaikuta pelaajien iät tai edes aiempi pelikokemus, sillä jo pelkällä tuurilla minigolfissa pärjää silloin, kun pelaaminen on pilke silmäkulmassa tehtävää hauskanpitoa. Minigolfin puolesta puhuu myös moni muu seikka.

Minigolfista syntyy hauskoja muistoja. Juuri niitä, joita jokainen juhlienjärjestäjä toivoo päivästään jäävän. Minigolf on lisäksi jokaiseen tilanteeseen räätälöitävä ohjelmanumero, sillä sitä voi pelata sekä sisällä että ulkona, joten edes sää ei pääse pilaamaan suunniteltua ohjelmaa. Aikataulullisesti minigolf sopii moneen hetkeen, sillä esimerkiksi ratojen määrää muokkaamalla peli mahtuu tiukkaankin aikatauluun. Juhliin minigolf-ohjelmanumeron voi järjestää monella tavalla, jotka seuraavaksi esitellään. Olipa juhlapaikan lähimaastossa minigolfrata tai ei, on pelin järjestäminen mahdollista kummassakin tilanteessa.

Juhlat minigolfkeskuksessa

Minigolfin pelaamisessa välttämättömät tarvikkeet ovat varsin vähäiset. Pitkälle pääsee mailalla ja pallolla sekä tietysti minigolfradalla. Parhaat asianmukaiset välineet löytää helpoiten minigolfkeskuksista, joita Suomessa on kymmenittäin ympäri maata. Tarjolla on vaihtoehtoisia ratatyyppejä, joita ovat huopa-, eterniitti- ja betonialustaisia. Lisäksi Suomesta löytyy joitakin MOS-ratoja, jotka ovat mielikuvituksellisia ja voivat sisältää toinen toistaan erikoisempia rata- ja esterakenteita. Käytännössä juhlien ohjelmanumerona ollessaan minigolfradan materiaalilla ei liene väliä, sillä teknisiä ominaisuuksia tärkeämpää tällöin on hauskanpito.

Minigolfkeskuksissa pelimahdollisuuksia on tarjolla sekä ulko- että sisätiloissa, joten talviaikaan ja huonon sään varalta juhliin suunniteltu minigolfpeli on mahdollista järjestää myös varmassa lämmössä sisätiloissa. Kooltaan rata ei sisätiloissa välttämättä yllä täyteen 18 reiän minigolfrataan. Helppoja juhlajärjestelyitä arvostavalle monet minigolfkeskukset ovat myös täyden palvelun juhlataloja, joista pelkän ohjelmanumeron lisäksi on mahdollista saada sekä juhlatila että tarjoilut. Minigolfkeskukset tarjoavat jokaiseen juhlatilanteeseen varmasti onnistuvan ohjelmanumeron, jonka toteuttamiseen vaadittavien välineistöjen hankkimisesta juhlien järjestäjän ei tarvitse itse huolehtia.

Vuokrattavat minigolfradat

Minigolfradan ollessa kaukana juhlapaikasta tai juhlien järjestäjän halutessa tuoda ohjelmanumero vieraiden luokse, on ratkaisu helppo: vuokrattava minigolfrata. Tällöin minigolfradat tuodaan haluttuun paikkaan, ja pakettiin usein sisältyy myös valikoima mailoja ja palloja. Useat yritykset vuokraavat erilaisissa kokoluokissa olevia minigolfratoja, joilla juhliin saa tuotua hauskuutta ja jännitystä, minne tahansa, vaikka mökille tai puistoon piknikjuhlien kohokohdaksi. Tarjolla on niin yhden radan paketteja tai vaativampaan makuun sopivia useampia ratoja sisältäviä minigolfratapaketteja, joiden avulla pelattavaa riittää pidemmäksikin aikaa.

Juhlajärjestelyiden mennessä astetta pidemmälle on minigolfratoja myös mahdollista ostaa kokonaan omaksi, jolloin pelipaikan saa rakennettua esimerkiksi omalle pihalle. Tällöin minigolfista saa pysyvän viihdyttimen myös tuleviin juhliin. Edullisemmin pääsee kuitenkin vuokraamalla, jolloin jo muutamalla sadalla eurolla saa oivallisen minigolfsetin, minne tahansa. Minigolfratojen vuokraamisessa parasta on se, että vuokrattavissa välineissä on useimmiten huomioitu pelaajat lapsista aikuisiin, joten tarjolla on monen kokoisia mailoja, ja myös palloissa valittavana on erilaisia palloja minigolfin vaihteleviin tarpeisiin.

Tee se itse -minigolfradat juhlien hupaisana kohokohtana

Minigolfkeskusten ja juhlapaikalle vuokrattavien golfratapakettien ollessa syystä tai toisesta poissuljettuja, on vielä yhtenä mahdollisuutena tee se itse -minigolfrata juhlien ikimuistoiseksi ohjelmanumeroksi. Itse suunniteltu ja omin käsin rakennettu minigolfrata vie aikaa ja vaivaa, mutta tarjoaa taatusti ennennäkemättömiä ratoja ja mitä mielikuvituksellisimpia esteitä selvitettäväksi. Esikuvana itse tehtyihin minigolfratoihin voi käyttää esimerkiksi olemassa olevia minigolfratoja, kuten MOS-ratoja, joissa usein on käytetty perinteisistä minigolfradoista poikkeavia elementtejä. Itse tehden vain tekijän mielikuvitus on lopputuloksen rajoitteena.

Tee se itse -henkisille minigolfratamestareille vaatimuksena on ainoastaan kekseliäs mieli. Edes lompakon paksuus ei ratkaise, sillä kierrätysmateriaaleista rakennettu rata voi tarjota upeita mahdollisuuksia ja on kaiken lisäksi ekologinen vaihtoehto. Itse tehtyihin ratoihin juhlien järjestäjä joutuu hankkimaan vielä mailat ja pallot, jotka voi joko vuokrata tai ostaa omaksi. Juhlien vieraisiin itse tehty minigolfrata tekee varmasti suuren vaikutuksen, ja yksikään juhliin osallistuva vieras ei taatusti jätä radalla pelaamista väliin mistään hinnasta.

Kuka on juhlien mestari?

Juhliin minigolfia miettiessä voi myös pohtia, onko pelaaminen silkkaa hauskanpitoa vai voisiko siihen liittää astetta vakavamman puolen ja kisata minigolf-mestaruudesta. Osallistujille pelaaminen muuttuu kisailumielessä haasteellisemmaksi, ja voi myös olla, että kynnys osallistumiseen myös kasvaa pelaamisen muututtua kilpailuksi. Oiva ratkaisu on järjestää esimerkiksi kaksi sarjaa, jossa toinen on täysin huvittelumielessä tehtyä puttailua ja toinen puolestaan kilpailuhenkisempi, jossa paras luonnollisesti palkitaan. Oli pelin luonne mikä tahansa, on minigolfista paljon riemua kaikille peliin osallistuville.

Minigolf on edullinen ja hauska vetonaula juhliin

Olipa juhlan syy mikä tahansa, osallistujat minkä ikäisiä vain ja juhlapaikka missä tahansa, on minigolf aina mahdollinen ohjelmanumero juhlien kohokohdaksi. Helpoin vaihtoehto on järjestää juhlat minigolfkeskuksessa, jossa myös tila ja tarjoilu onnistuvat. Toisaalta minigolfradan ollessa lähiseudulla voi pieni retki minigolfratojen luokse toimia omanlaisenaan ohjelmanumerona. Juhlapaikalle minigolf-mahdollisuuden saa varmasti ainakin vuokraamalla tai ostamalla, mutta todellisille juhlien puuhanaisille- ja miehille voi olla luontevaa rakentaa rata aivan itse, jolloin vain mielikuvitus on rajana.

Hauskimmat aktiviteetit minigolfin ystäville

Monet suomalaiset uppoutuvat arkensa askareisiin niin syvälle, etteivät huomaakaan, kun päivät kulkevat ohi ja kaikki alkaa vaikuttaa yhdeltä isolta harmaalta puurolta. Siksi jokainen meistä tarvitsee jonkinlaisia valopilkkuja tavalliseen arkeen ja erilaisia aktiviteettejä, joita voi kokeilla saadakseen vaihtelua ja kokeakseen uusia hauskoja elämyksiä. Useimmiten esimerkiksi pariskunnat syyttävät arjen tylsyydestä kumppaniaan ja sanovat, että on kumppanin syytä, ettei koskaan tehdä mitään hauskaa ja erilaista. Tällaisesta ajattelusta kannattaa päästää irti ja etsiä itse aktiivisesti uusia kokemuksia ja elämyksiä.

Oli sitten etsimässä piristystä parisuhteeseen, uusia elämyksiä arkeen tai jotakin hauskaa tekemistä itselleen ja ystävilleen, kannattaa ehdottomasti etsiä erilaisia vaihtoehtoja esimerkiksi internetistä. Nykypäivänä on monia sivustoja ja monenlaisia yrityksiä, jotka keskittyvät elämyksien ja elämyslahjojen myymiseen ja ovat arvokas tietolähde uutta harrastusta etsivälle. Aktiviteetit eivät enää rajoitu tavallisimpiin ja jokapäiväisiin kokemuksiin, vaan netistä voi löytää tarjouksia esimerkiksi benji-hyppyyn tai haiden kanssa sukeltamiseen tutumpien harrastuksien lomassa. Lue artikkelista lisää, minkä parissa varsinkin minigolfin ystävä voi viettää vapaa-aikaansa.

Minigolf

Golfaaminen on haastava, aikaa vievä ja taitoa vaativa laji. Usein golfia varten täytyy myös harjoitella etukäteen ja esimerkiksi hankkia niin sanottu “green card”, jotta pystyy edes harrastamaan kyseistä lajia luvan kanssa. Golfaamista huomattavasti helpompi vaihtoehto on kuitenkin minigolf. Minigolfaamista varten ei tarvitse suorittaa taitoja todistavaa lupakorttia. Minigolf-radat tarjoavat asiakkailleen kaiken välineistön, ja pelaaja pääsee radalle saman tien. Minigolf ei usein myöskään ole kallis aktiviteetti, joten hyvin pienellä rahallisella panostuksella pääsee jo kokeilemaan lajia.

Minigolfia pelataan 18-reikäisellä radalla, samoin kuten edeltäjäänsä golfia. Rata on kuitenkin nimensä mukaisesti miniversio golfin radasta. Ratoja on monenlaisia, ja ne voivat sijaita sekä ulkoilmassa että sisätiloissa. Suomen kaltaisessa neljän vuodenajan maassa sisäradat ovat toki parempi vaihtoehto ympärivuotiseen pelaamiseen. Minigolf on yllättävän vanha laji; ensimmäisiä kertoja sitä on pelattu jo 1900-luvun alussa. Euroopassa minigolfin alkumaa oli 1920-luvun Saksa. Muualla maailmassa minigolf ei koskaan ole päässyt samaan suosioon kuin Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Keilaaminen

Keilaaminen on hauskaa ajanvietettä, ja monet viettävätkin viikonloppujaan tai esimerkiksi syntymäpäiviään keilaamalla ystäviensä kanssa. Keilaamistakin voi harrastaa todella pienellä rahalla ja mitä useampi samalla radalla pelaa, sitä pienemmäksi kustannukset voi laskea. Keilaaminen on yksi maailman vanhimmista lajeista, sillä todisteita keilaamisen ensimmäisistä muodoista löytyy jo muinaisen Egyptin ajoilta. Kukapa olisi uskonut, että tavallinen vapaa-ajan viettotapamme on aikoinaan ollut faaraoillekin kelpaavaa viihdettä! Suosio ei onneksi jäänyt muinaiseen Egyptiin; Englannissa 1200-luvulla rakennettu keilausklubi Southamptonissa on edelleen käytössä.

Keilauksessa painava keilapallo heitetään taktisesti kohti keiloja, jotka seisovat pystyssä radan päässä. Mitä useamman keilan saa kaadettua, sitä paremmat pelaajan pisteet ovat. Kaikista paras pistemäärä on 300, jonka voi saavuttaa saamalla 12 täyskaatoa peräkkäin. Keilaus on lajina levinnyt ympäri maailmaa. Yli 100 miljoonaa ihmistä yli 90 maassa keilaa. Pohjois-Amerikkalainen keilaus viittaa sisätiloissa sijaitsevaan rataan, kun taas Englannissa keilaus viittaa usein ulkotiloissa harrastettavaan keilaukseen. Suomessa on totuttu amerikkalaistyyliseen keilaukseen.

Suppaaminen

SUP-lautailu nimenä tulee sanoista “Standup paddleboarding”. SUP-lautailussa eli “suppaamisessa” lautailija seisoo laudan päällä pystysuorassa ja hänellä on kädessään mela, jolla voi meloa itseään eteenpäin veden päällä. Suppaaminen eroaa tavallisesta surffaamisesta siten, ettei tavallisessa surffaamisessa käytetä airoa tai melaa eteenpäin kulkemiseen. Suppaaminen ei myöskään vaadi aaltoja. Surffaaminen sen sijaan perustuu sille, että aalto ja veden voima kuljettavat lautailijaa eteenpäin aaltojen päällä. Laji on saanut alkunsa Yhdysvaltojen Hawajilta ja on levinnyt ympäri maailmaa.

Laji on alunperin jopa 3000 vuotta vanha. Sen moderni versio on kuitenkin vasta vuodelta 1960. Nykyään suppaaminen ulottuu esimerkiksi SUP-laudan päällä tehtäviin näköala- ja maisemakierroksiin, SUP-laudalla harrastettavaan joogaan ja SUP-laudan päältä harrastettavaan kalastukseen. Suppaaminen ei siis ole pelkkää passiivista eteenpäin melomista laudan päällä. Siihen voi yhdistää erilaisia aktiviteetteja ja tehdä lajista entistä hauskempaa ja jännittävämpää. SUP-lautoja voi hankkia myös Suomessa, ja useat yritykset ympäri maata tarjoavat suppaamisen mahdollisuuden erilaisin tavoin.

Ravintolaelämykset

Jos liikuntaa tulee muutenkin harrastettua paljon ja haluaa kokeilla välillä jotakin muuta, kannattaa ehdottomasti panostaa vähän erikoisempaan ravintolaelämykseen. Monissa paikoissa pöytä nostetaan esimerkiksi korkealle nosturilla ja samalla, kun ruokailija syö, hän ja koko seurue voi ihailla alapuolella siintävää upeaa maisemaa. Lisäksi erilaiset ruokafestivaalit tarjoavat makuelämyksiä ympäri maailmaa, ja ulkomaille matkustaessaan ja erilaisia paikallisia makuja maistellessaan, voi kokea upeita uusia makujen yhdistelmiä. Hurjapäisimmät kokeilevat esimerkiksi Japanissa käydessään, millaista paikallinen, myrkyllinen Fugu eli pallokala on.

Yhteenveto

Aktiviteettien ei tarvitse siis rajoittua pelkästään lenkkeilyyn korttelin ympäri tai elokuvien tuijottamiseen televisiosta. Välillä kannattaa haastaa itsensä ja tehdä hyppy tuntemattomaan kokeillen jotakin, mitä ei ole päässyt koskaan aiemmin kokemaan tai tekemään. Minigolf, keilaaminen ja suppaaminen voivat esimerkiksi olla juuri se piristysruiske, jota arkeen kaipaa. Ja kukapa ei nauttisi ainutkertaisesta ravintolaelämyksestä ystäviensä tai rakastettunsa kanssa? Aktiviteettien kokeilemisessa avoimuus ja rohkeus ovatkin avainasemassa ja tuovat harrastajalleen korvaamattomia ja upeita muistoja.

Parhaat minigolf-pelit netissä

Miksi maailma on niin hullaantunut minigolfin pelaamisesta? Peli saattaa vaikuttaa monessa mielessä hassulta harrastukselta. Laji on kirjaimellisesti kuin minikokoinen versio suositusta golf-pelistä. Rata on rakennettu pienoiskoossa ja etäisyydet lyhyitä. Kaiken A ja O on tarkkuus, jota tarvitaan niin pallon tähtäämisessä oikeaan suuntaan, lyönnin tarkentamisessa ja palloon osumisessa kuin tietenkin lyönnin voiman hallitsemisessakin. Pallo ei saa mennä yli kentän laidan eikä myöskään lipua ohi reiästä, joka on seuraavana pelijärjestyksessä.

Minigolfin pelaaminen yltää nykyään myös internetin maailmaan. Mitä erilaisimpia minigolf-pelejä on mahdollista pelata virtuaalisessa muodossa. Tällä tavalla voi saada kaiken hauskuuden irti suosikkilajista, poistumatta kuitenkaan omaa kotiaan pidemmälle. Toisissa peleissä minigolfia pelataan kuten oikeaakin minigolfia, tähdäten palloon ja lyömällä tarkasti. Toisten pelien päätarkoituksena sen sijaan on tienata rahaa, ja minigolfin perinteisistä pelisäännöistä saatetaan poiketa hieman pelien luovuuden ja miellyttävän kokemuksen takaamiseksi. Tutustumme nyt tarkemmin muutamaan markkinoilta löytyvään pelivaihtoehtoon.

CrazyGames Minigolf

CrazyGames Minigolf on ehdottomasti internetin tarjoaman minigolfin parasta antia. Kyseessä on hyvin autenttinen minigolf-kokemus. Pelissä keskitytään siihen, että palloon kohdistuva lyönnin voima ei ole liian kova eikä liian vähäinen. Taktikoinnilla on erityisen suuri merkitys, sillä oikeaan suuntaan tähtääminen vie pallon lähemmäs reikää, ja tällä tavalla pelaaja pääsee etenemään kohti uusia jännittäviä tasoja. Pelissä jokainen taso on hieman vaikeampi kuin edellinen. Näin voidaan taata, ettei CrazyGames Minigolf käy tylsäksi.

CrazyGames Minigolf ei ole hurjin – eikä yllättävin – peli, mutta kuten autenttisessa versiossa, jota tosielämässä pelataan, siinä on jotain hyvin koukuttavaa ja rentouttavaa. Pelaaja haluaa haastaa sekä itsensä että ystävänsä ja saada pallon sisään mahdollisimman hyvillä pisteillä. Mitä vähemmän lyöntejä pelaaja joutuu lyömään, sitä paremmat pisteet hän kerryttää. Hiiri toimii pelaajan mailana, ja sitä taaksepäin vetämällä lyöntiin saa ladattua voimaa. Tämän lisäksi hiirtä eri suuntiin viemällä voi lyönnin suuntaa muuttaa helposti.

4J Minigold World

4J Minigolf World on toinen mielenkiintoinen minigolf-elämys, joka löytyy myös internetin maailmasta ja vieläpä aivan ilmaiseksi. Se eroaa jonkin verran CrazyGames Minigolfista, sillä vaikka kyseisessä pelissä tarkoituksena on myös saada mahdollisimman hyvät pisteet lyönneistä, lyöntiominaisuudet ja radan esteet ovat hieman erilaiset. 4J Minigolf World on myös graafisesti yksinkertaisempi kuin CrazyGames Minigolf, mutta tarjoaa enemmän taktista haastetta monimuotoisilla radoillaan. Radat vaikeutuvat nopeasti, ja erilaiset esteet on kehitetty erittäin nokkeliksi.

4J Minigolf Worldissa hiiri toimii pelaajan mailana. Pelaajan tulee kuitenkin varoa, miten palloa lyö. Tässä pelissä mailassa on nimittäin paljon voimaa. Jos lyöntiin keskittää yhtään liikaa tehoa, pallo kimpoaa mihin sattuu, ja pelaaja menettää pisteitä. 4J Minigolf World vaatii siis tarkkaa keskittymistä ja totuttelua lyöntien sujuvaan kulkuun. Pelissä on myös mahdollista pitää hauskaa ystävien kanssa, sillä käyttäjä voi valita joko yksin-, kaksin- tai moninpelin – tuttuja tai tuntemattomia pelaajia vastaan.

The Black Nine

The Black Nine on täysin ennennäkemätön ja interaktiivinen minigolf-peli. The Black Nine yhdistää rahapelaamisen jännittävyyden ja minigolfin rentouttavan hauskuuden. Peruspeli vaikuttaa tavalliselta slotilta. Pelin symbolit pyörivät viidellä eri kelalla ja voittolinjoja on lukuisia. Tämä takaa jännittävän kokemuksen läpi koko pelin. The Black Nine on täynnä loistavia bonusominaisuuksia. Näiden tehtävänä on kerryttää lisää rahaa pelaajan lopulliseen voittokassaan. The Black Nine -pelissä bonukset tuovat kuitenkin mukanaan lisäyllätyksen, jota kannattaa odottaa.

Harvoin näkee slottipeliä, jossa bonusominaisuudet olisivat näin moninaiset ja mielenkiintoiset. The Black Nine -pelin bonuksena nimittäin on se, että käyttäjä pääsee pelaamaan interaktiivista virtuaalista minigolfia ja tällä tavalla kasvattamaan voittosummaa. Minigolfin osuus slottipelissä on perinteinen virtuaalinen minigolf-alusta, jossa hiiri toimii pelaajan mailana. Liikuttamalla tätä oikealla tavalla, pelaaja voi tähdätä oikeaan suuntaan ja ladata lyöntiinsä voimaa. Tarkkuus on kaikista tärkeintä; ja kun pelissä on mukana suuria summia rahaa, on selvää, että keskittyminen palkitaan!

Mini Golf Star Retro Golf Game

Mini Golf Star Retro Golf Game kuulostaa pitkältä sanojen ketjulta, mutta pitää sisällään yksinkertaisen ja helposti pelattavan minigolf-pelin. Tuote löytyy myös nettipohjaisena, mutta se on erityisesti suunniteltu pelattavaksi mobiilissa sovelluksen kautta. Mini Golf Star Retro Golf Game antaa pelaajan omille käsille erityisen vallan. Sormi toimii nimittäin mailana, ja tähtäys tapahtuu tarkentamalla sormen liikkeet oikeaan kulmaan ja määrittelemällä sopiva vauhti. Pelin parasta antia ovat upeat grafiikat ja ratkaisukykyä vaativat monipuoliset kentät.

Yhteenveto

Internet on täynnä pelejä, joissa monien suosikkilaji eli minigolf pääsee oikeuksiinsa. Jos etsii todellisen mukaista minigolf-kokemusta, kannattaa suunnata ensimmäisinä esiteltyjen pelien pariin. Jos pieni jännitys slottipelin muodossa kiinnostaa, on The Black Nine takuuvarma valinta ja tunnelmaa tihkuva peli. Mikäli pelaaja haluaa päästä uppoutumaan minigolfin maailmaan missä tahansa liikkuessaan, on mobiilille suunnattu Mini Golf Star Retro Golf Game paras vaihtoehto. Kannattaa siis testata eri vaihtoehtoja, valita niistä itselleen mielenkiintoisin ja uppoutua jännittävään pelimaailmaan!

Minigolf vs. Golf – mailapelien sielunveljet

Kun pitkä ja masentava kevät viimein kääntyy kesää kohti, alkavat tämän katajaisen maailman kolkan koiranleuat venytellä ja verrytellä kieliään, sillä auringon ensimmäiset säkeet ovat perimätiedon mukaan oikea aika kylvää suomen kesää koskevan huumorin siemenet, jotta ne ehtivät itää ennen kuin kesä todella alkaa. Ja kuten vitsi tietää kertoa, Suomen kesä on aurinkoinen ja lyhyt – jonain vuonna se taisi olla keskiviikko. Kun talven viimeisetkin rippeet ovat lipuneet nurmialueiden yltä, heräävät myös mailapelien ystävät.

Kysyipä kumman lajin harrastajalta tahansa, saa hyvin nopeasti kuulla, että minigolfilla ja golfilla on itseasiassa vain häviävän vähän yhteistä, jos jättää huomiotta sen tosiseikan, että maallikon silmiin nämä kaksi mailapeliä ainakin näyttävät hyvin läheisiltä sukulaisilta. Ja vaikka ottaisikin nämä uskontunnukset kovin vakavasti, totta on ainakin se, että mailapelien laajassa perheessä ne kuuluvat samaan sukuhaaraan. Niin peliteknisesti kuin siinäkin mielessä, että molempien pelaaminen on parhaimmillaan mitä mainiointa ajanvietettä ja hupia.

Minigolf vs. Golf – historian havinaa

Ehkä minigolfin ja golfin kohdalla pätee sama sääntö kuin niin monessa muussakin asiassa: kaikkein fanaattisimpia faneja ei kannata käyttää tietolähteenä. Jos mielii tehdä näiden pelien välille jonkinlaisen erottelevan katsauksen, se lienee luontevinta aloittaa alustavalla ja suuntaan antavalla historiallisella katsauksella, joka ei varsinkaan golfin kohdalla jää missään nimessä pieneksi. Varhaisimmat kirjalliset merkinnät golfin kantamuodoksi tunnistettavista peleistä ajoittuvat 1400- ja 1500-lukujen taitteen Alankomaihin, josta sen katsotaan levinneen ensin Skotlantiin ja siteen laajemmin maailmalle.

Siinä missä golfin varhaisimmat, standardisoidut säännöt ovat peräisin vuodelta 1774, minigolf tai rata- tai pienoisgolf, kuten se toisinaan nimetään, on huomattavasti tuoreempi tulokas, vaikka senkään kohdalla ei varsinaisesta uutuuslajista voida rehellisesti sanoen puhua. Ensimmäiset lehtitiedot minigolf-radan esi-isistä ovat vuodelta 1912, ja ensimmäiset oikeat radat rakennettiin 1920-luvulla. Ne saavuttivat huomattavan suuren suosion erityisesti Amerikan Yhdysvaltojen kaupungistuneilla alueilla, mutta tämä villitys hiipui ikävästi 1930-luvun talouslaman myötä, ja miltei kaikki Amerikan minigolfradat purettiin.

Minigolf vs. Golf – hauskaa harrastamista?

Ulkopuolisen silmin molemmat lajit, niin perinteinen golf kuin minigolfikin, näyttävät varsin hauskoilta ajanviettotavoilta, joiden puitteet ovat omalla tavallaan viehättäviä, jopa esteettisessä mielessä. Golfkentät ovat kauniita suuria viherkenttiä, joita katsellessa silmä lepää, kun minigolf puolestaan vaikuttaa ratoineen suorastaan sympaattiselta pikku harrasteelta. Ja juuri tämä ominaisuus tekeekin minigolfista huomattavasti helpommin lähestyttävän ajanviettotavan kuin golfista. Varsinkin suuressa maailmassa golf kantaa mukanaan hienoista rasitetta eliitin huvista, jota pääsee pelaamaan vain kuulumalla eksklusiivisiin golf-klubeihin.

Minigolf on puolestaan vapaa moisista rasitteista, ja sen aloituskynnys on huomattavasti matalampi, koska varusteita tarvitaan vähemmän, eikä niitä tarvitse välttämättä itse omistaa, vaan vuokravälineilläkin pääsee jo pitkälle. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö minigolf kelpaisi yhtä lailla vakavammin otettavaksi harrasteeksi. Jopa Suomessa, jonne ensimmäiset minigolfradat rantautuivat 1950-luvun alkupuolella, toimii Suomen Ratagolfliitto ry., ja jopa lajin MM-kilpailut on pelattu Lahdessa vuonna 2015. Golfia puolestaan pelattiin olympialaisissa jo 1900-luvun alussa, mutta vuonna 2016 se teki paluun.

Minigolf vs. Golf – ovatko ne edes urheilua?

Varsinkin golfin pelaajat joutuvat taajaan perustelemaan lajiin perehtymättömille sen urheilullisuutta, ja totta onkin, että laji tunnetusti viehättää monia ihmisiä, joille hyvin rasittavat ja aktiivisemmat lajit sopivat huonommin. Mutta tässä mielessä ratagolf, joka vastaa pitkälti tavallisen golfin puttausalueella tapahtuvaa palloilua, ei tarjoa sen suurempaa urheiluelämystä ainakaan pelaajalle. Molemmissa peleissä avainasemassa on mailan ja varsinkin lyönnin voiman hallinta, mihin liittyy irrottamattomasti psykologinen rasite ja tietyt taktiset osaamisalueet, joiden merkitys harvemmin aukenee lajia tuntemattomalle.

Yksi golfin ja minigolfin merkittävimmistä eroista on kuitenkin siinä, että vaikka myös minigolfissa järjestetään niin alueellisia, kansallisia kuin kansainvälisiäkin arvopelejä, golfia on puolestaan pelattu ammattilaistasolla jo vuosisatoja. Ensimmäinen ammattilaispelaajille tarkoitettu golfturnaus pelattiin jo 1860-luvulla Englannissa, joka oli pitkään lajin ykkösmaa, mutta 1920-luvulle tultaessa yhdysvaltalaiset ammattigolffarit alkoivat niittää menestystä näissä ympyröissä.

Ajan myötä kilpailut kehittyivät kansainvälisiksi ja samalla myös varsin rahakkaita palkintorahoja maksaviksi ammattilaiskiertueiksi, eli golfturnausten sarjoiksi, joita on nykyäänkin eritasoisia.

Minigolf vs. Golf – yksin vai kaverin kanssa

Puhtaasti tilastollisesti arvioiden tavallisella kansalaisella on vain häviävän pienet mahdollisuudet kehittyä golfin pelaamisessa niin taitavaksi, että osallistuminen maailman rahakkaisiin turnauksiin olisi edes etäisesti mahdollista. Myös oman alueensa minigolfmestariksi kehittyminen saattaa vaatia sen luokan omistautumista, että sen eteen joutuu uhraamaan ainakin osan pelin tarjoamasta hauskanpidosta. Sillä kuuluipa molempiin lajeihin millaisia lieveilmiöitä ja elementtejä tahansa, ne ovat molemmat mitä mainioimpia tapoja viettää aikaa hyvässä seurassa. Jos ei kilpaillen niin ehkä vain leikkimielisesti kilvoitellen.

Yhteenveto

Golf ja minigolf ovat molemmat samasta juuresta peräisin olevia mailapelejä, joilla on molemmilla omat uskolliset ja jopa fanaattiset ystävänsä, jotka vain harvoin malttavat olla kertomatta suhteestaan suosikkilajiinsa. Tavalliselle kansalaiselle molemmat lienevät ainakin sivusta katsoen tuttuja, mutta huomattavasti matalamman kustannuskynnyksensä tähden on todennäköisempää, että keskivertoihminen ehtii elämässään kokeilla ennemmin minigolfia kuin golfia. Usein myös sen vuoksi, että monet golfkentät on varattu golfosakkeiden omistajien käyttöön. Kauniina kesäpäivänä molemmat ovat kuitenkin vallan mainioita ajanviettotapoja.

Minigolf on leppoisa harrastus kesälomalaisille

Minigolfia pidetään usein sen isoveljen eli ‘oikean’ golfin pienoismallina. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan sillä on takanaan pitkä historia. Laji kehittyi 1800-luvun lopun Skotlannissa, jossa naisia ei laskettu golfkentille heiluttelemaan mailoja. Naisille perustettiin oma klubi, jossa pelattiin 18-reikäisellä radalla minigolfia.

Harrastajat kutsuvatkin nykyisin lajia mieluummin ratagolfiksi, sillä se on nimenomaan radalla pelattava pallolaji, jossa on tarkat säännöt. Suomeen peli rantautui 1900-luvulla ja sitä on pelailtu useimmiten kesäisin leirintäalueilla ja puistojen yhteydessä.

Ratagolf on siitä mukava laji, että se sopii lähes kaikille. Siihen voi suhtautua kuten itselle sopii – lajissa on mahdollista treenata ja pyrkiä kilpatasolle tai halutessaan ottaa ihan rennosti. Lähes jokaisella, myös perheen nuorimmilla, pysyy puttimaila kädessä, ja lajin parissa viihtyy hyvin omalla kaveriporukalla.

Lajin sääntöjen oppiminen ei kestä kauan ja monissa paikoissa on mahdollista vuokrata pelaamiseen tarvittavat varusteet kohtuuhintaan. Ratagolfia pidetään perinteisenä kesäharrastuksena, mutta nykyisin pelaamaan pääsee isoimmissa kaupungeissa myös talviaikaan.

Minustako ratagolfaaja?

Ratagolfiin, kuten kaikkiin harrastuksiin, on mahdollista panostaa rahallisesti niin paljon kuin haluaa. Lajin aloittelijalle riittävät kuitenkin melko vähäiset varusteet. Jos minigolf-kärpänen on puraissut kokeilukerralla, kannattaa harkita välttämättömien välineiden hankkimista itselle.

Suomen ratagolfliiton luoma aloituspakkaus on oivallinen hankinta, se sisältää yhden puttimailan, viisi palloa ja pallokassin. Välineissä on toki eroja ja enemmän pelaavan kannattaa puntaroida oikean painoisen mailan hankkimista ja eri tavalla käyttäytyvien pallojen ostamista. Apua voi pyytää harrasteliikkeestä tai yhdistyksestä.

Suomen ratagolfliiton alaisuudessa toimii useita yhdistyksiä eri paikkakunnilla. Suomen ratagolfliitto on perustettu vuonna 1980, sen alaisuudessa toimii 20 seuraa ja jäseniä on noin tuhat. Harrastuksen aloittajan on hyvä olla yhteydessä oman alueen seuraan, josta saa tietoa radoista, hinnoista ja välineistä. Alueen seurasta saattaa löytyä itselle myös peliseuraa, ellei porukkaa ole valmiina omasta takaa. Ratagolfissa itselle sopivat välineet, mieluisimmat radat ja tyyli hioutuvat ajan kanssa, kun kokemusta tulee lisää.

Miten ratagolfia pelataan?

Leppoisan harrastuksen lisäksi ratagolf on virallinen kilpailulaji, joten sitä varten on luotu viralliset säännöt. Oman porukan kesken ja varsinkin lapsiperheissä sääntöjä voi toki muokata itselleen sopiviksi. Ennen pelin alkua sovitaan lyöntijärjestys, joka voi olla myös kiertävä, kun vaihdetaan rataa. Jokaisella on rataa kohden seitsemän lyöntiä ja tuloksiin merkitään aina, kuinka monella lyönnillä pelaaja sai pallon koloon. Mitä vähemmin pisteitä, sen parempi tulos. Liikkuvan pallon lyöminen on kielletty ja siitä sakotetaan.

Jos pallo menee ulos radalta, lyödään se takaisin siitä kohtaa, missä se ylitti laidan. Kaikki lyönnit kuitenkin lasketaan. Jos pallo jää sellaiseen kohtaan, että se on vaikea tai mahdoton lyödä reunan tai esimerkiksi sauman vuoksi, voidaan se siirtää kädellä 10-20 senttiä parempaan paikkaan. Radan yli ei saa loikkia pelin aikana eikä lyöntivuorossa olevia saa häiritä millään tavalla. Pelaajalla on oikeus poistaa esteet radalta ja huomauttaa esimerkiksi sen ylle lankeavan varjosta.

Erilaiset radat -mikä sopii minulle?

Ratagolfratoja on erilaisia: huoparatoja, eterniittiratoja, betoniratoja ja Minigolf Open Standard -ratoja. Joku saattaa muistaa lapsuudestaan repsottavat, hieman huonosti hoidetut minigolfpaikat, mutta pelaamisesta innostuneen kannattaa kuitenkin valita ratansa hyvin. Hyvässä kunnossa oleva rata takaa elämyksellisen golfkokemuksen.

Suomen yleisin ratatyyppi on huoparata, niistä noin 50 täyttää kilpailustandardit. Huoparata on alustoista ehkä vaativin, sillä lyöntien tulee olla suoria ja niiden kaltevuudet on otettava huomioon. Kilpailutasolla eterniittirata on yleisin, Suomessa näitä ratoja on kuitenkin vain suurimmissa kaupungeissa.

Eterniittiradan ns. kovempi pinnoite tuo pallon ominaisuudet tarkemmin esille kuin huoparata, ja tästä syystä eterniitillä pelaavien tuleekin kiinnittää erityistä huomiota pallon valintaan. Kansainvälisellä tasolla pelatessa betoniradat ovat eterniitin lisäksi melko yleisiä, niillä pelatessa pelaajan tulee olla tarkkana lyönnin nopeuden ja pallon ominaisuuksien kanssa. Minigolf Open Standard -radat ovat kilpailumielessä yleisölle mukavaa seurattavaa, ne ovat seikkailuratoja, jotka poikkeavat melko paljonkin toisistaan. Seikkailuradoilla pelataan vuosittain kansainvälisiä kisoja, joissa palkinnot nousevat kymmeniin tuhansiin dollareihin.

Ratagolf ei ole välinelaji

Ratagolf sopii monenlaisille henkilöille, mutta sitä on mahdollista pelata pienellä budjetilla. Vaatetuksen ei tarvitse olla kovin kummoinen, kunhan se on sopiva. Alkuun pääsee vuokravarusteilla ja oman porukan kesken puttaillessa voi jakaa pallot ja mailankin. Laji on mukavaa ajanvietettä kesäloman tyhjiin päiviin ja monien golfratojen yhteydessä sijaitseekin virvokekoju tai uimapaikka, harrastuksen voi siis yhdistää muihin huvituksiin.

Kilpatasolle tähdätessä moniin asioihin, kuten vaatteiden, kenkien, mailan ja pallojen ominaisuuksiin kiinnitetäänkin jo enemmän huomiota.

Ratagolfin antia

Miksi ratagolfia sitten kannattaa kokeilla? Hektisen työpäivän jälkeen ratagolf on erinomainen laji, jossa joutuu keskittymään vain yhteen asiaa, pallon lyömiseen koloon. Ratagolfia varten ei tarvitse olla erityisen hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta lajissa tarvitaankin rautaisia hermoja. Radan varrella olisi saatava mahdollisimman tasainen tulos, jos keskittymiskyky alkaa herpaantua, voi tuloksena olla hyvän alun jälkeen surkea loppuosa.

Ratagolfaaminen onkin oivallista aivojumppaa, session aikana unohtuvat päivän kiireet ja murheet, ajatukset kulkevat mailan ja pallon mukana yhtä rataa.

Mitä ratagolfin pelaaminen vaatii?

Ratagolf, tai tuttavallisemmin minigolf, on koko perheen hauska laji. Pelaamista voi kuka tahansa käydä kokeilemassa kymmenillä ratagolf-radoilla ympäri Suomen. Ratagolfin aloittamista varten ei tarvita aikaisempaa pelikokemusta tai tietoutta. Säännöt on helppo oppia pelaamisen ohessa. Lisäksi se sopii ihan kaikenikäisille pelaajille lapsista vanhuksiin. Juuri yksinkertaisuuden ja helppouden ansiosta se on ollut suosittu peli suomalaisten keskuudessa jo vuosikymmenien ajan.

Tämä golfin pikkuveli houkuttelee edelleen vuosittain satoja uusia pelaajia kokeilemaan, miltä tuntuu pelata golfia pienoismuodossa.

Ratagolf ei ole pelkkää hauskanpitoa, vaan lajilla on myös vakavamielisiä harrastajia, jotka osallistuvat vuosittaisiin ratagolfkilpailuihin. Suomessa toimivien ratagolfseurojen jäseniä on noin 700, ja vuosittain kilpailuihin ilmoittautuu noin 60-70 henkeä. Kilpailutoimintaa varten täytyy hallita jo paremmin erilaiset radat, niiden ominaisuudet, lyönnit sekä tietenkin tuntea välineet hyvin. Kilpailuradat koostuvat 18 reiästä, joista on melkeinpä pakko saada lopputuloksena hieman yli parikymmentä lyöntiä. Tällöin on mahdollista pysyä alan kärkijoukossa. Yleensä ottaen, mitä ratagolfin pelaaminen vaatii?

Erilaiset ratagolf-radat

Ratagolfin harrastaminen vaatii luonnollisesti ratagolfradan. Ratagolfin pelaamiseen tarkoitettuja ratoja löytyy tänä päivänä monilta paikkakunnilta. Radat ovat kaupunkien, kuntien tai yritysten hallinnoimia. Niiltä voi varata yleensä oman pelausvuoron maksua vastaan. Radat voivat sijaita joko ulkona tai sisällä.

Ulkoradat ovat kuitenkin kaikista yleisimpiä. Mikä sen mukavampaa kuin pelata raittiissa ulkoilmassa! Toki talvella ja huonon sään sattuessa ovat myös sisäradat paikallaan. Siten säännöllinen harrastaminen on mahdollista, vaikkei sään suhteen aina onnistaisi.

Ratagolfin radat ovat 18-reikäisiä kuten varsinaisessa golfissa. Ne ovat vain muutamien metrien mittaisia verrattuna varsinaisiin golfkenttiin, jotka voivat levittäytyä satojen metrien matkalle. Ratagolfin pelaamiseen tarkoitettuja ratatyyppejä on erilaisia. Tyypillisimpiä niistä ovat huopa-, eterniitti- ja betoniradat.

Radoilla on erilaisia esteitä, jotka pelaajan täytyy kiertää lyömällä palloa. Parhain tulos jokaisella reiällä on tietenkin päättää se vain yhdellä lyönnillä. Maailmassa vain noin tuhat pelaajaa on onnistunut päättämään 18-reikäisen radan lopputuloksella 18.

Ratagolf-radat Suomessa

Suomessa yleisimmät ratagolfradat ovat huoparatoja. Ensimmäiset minigolfradat saatiin Suomeen jo vuonna 1952. Suomen vanhin minigolfrata sijaitsee Sibeliuspuistossa, joka sijaitsee Helsingin Töölössä. Suomen suurimmat minigolfkeskukset sijaitsevat Tampereella ja Lahdessa. Tampereen Koulukadun minigolfkeskuksesta löytyvät eterniitti, huopa- ja betoniradat.

Lahden Launeen minigolfkeskuksesta löytyvät huoparadat ja eterniittiradat. Lisäksi Suomessa on ollut vuodesta 2010 alkaen mahdollista pelata seikkailuradalla (MOS). Suurin seikkailurata sijaitsee Kouvolan Jaalassa, jonne avattiin vuonna 2010 merirosvoaiheinen minigolfrata. Myös Lahteen on suunnitteilla 18-reikäinen tekonurmella pelattava seikkailurata.

Minigolf tunnetaan nimenomaan harrastelijoiden lajina, joten sillä on myös kilpailutoimintaa. Minigolfista halutaankin tehdä tunnetumpi urheilulaji ja mahdollisesti jopa olympialaji. Lajin kilpailutoimintaa organisoi Suomen Ratagolfliitto Ry. Liitossa on yli 20 jäsenseuraa, ja näissä on yhteensä noin 700 jäsentä.

Minigolfin MM-kilpailut järjestettiin Lahdessa vuonna 2015. MM-kisoihin osallistui joukkueita ympäri maailmaa, kaukaisimmat heistä Uudesta-Seelannista, Japanista ja Keniasta. Ensimmäinen seikkailuradalla käyty kilpailu kisattiin vuonna 2011 Kouvolassa. Suomi on yksi minigolfin kärkimaita maailmassa, josta esimerkkinä on Suomen EM-kulta vuonna 1983.

Tarvittavat välineet

Ratagolfissa käytetään oikeasta golfista poiketen vain yhtä mailaa, jota kutsutaan putteriksi. Mailaan on kiinnitetty lyöntipuolelle 4 -12 millimetrin mittainen kumi. Kumin tarkoitus on parantaa lyöntien hallintaa ja lisätä niihin kierrettä. Pelin aikana pelaaja ei saa vaihtaa mailaa, mutta ratagolfissa on lupa vaihtaa palloja.

Ratagolfiin on kehitetty jopa tuhansia erilaisia palloja. Ne eroavat toisistaan painossa, kovuudessa, ulkonäöllisesti ja pompuissa. Jokaiselle peliradalle on omanlaiset pallonsa, jotka toimivat parhaiten juuri sillä ratatyypillä.

Ratagolfin palloja valmistetaan lakattuina, lakkaamattomina ja raakalakattuina. Niiden halkaisija vaihtelee 37 – 43 millimetrin välillä. Huoparadalla käytetään yleensä noin viittä erilaista palloa, kun taas erityisesti eterniittiradoilla pallon ominaisuudet nousevat erittäin ratkaisevaan osaan. Tällöin pelaajan pitää etsiä juuri oikea pallo ja lyöntitapa, jotta pystyy tekemään piikin eli lyömään pallon reikään yhdellä lyönnillä.

18-reikäisellä eterniittiradalla tarvitaankin melkein aina vähintään 12-15 erilaista palloa. Golfpalloja ja mailoja voi ostaa hyvin varustetuista urheiluliikkeistä, nettikaupoista ja ratagolfliitoilta.

Rauhallisuus ja hyvä kunto ovat valttia

Pelin lopputulokseen vaikuttaa aina myös pelaajan oma kunto ja keskittymiskyky. Erityisesti kilpapelaajat joutuvat pitämään yllä myös fyysistä kuntoa, sillä kilpailupäivät ovat pitkiä, ja pelaajalla pitää olla tällöin hyvä kunto jatkaa samalla tahdilla aina viimeiseen reikään asti. Keskittymisen pitää olla rauhallista, ja katseen tulee olla aina pallossa. Lyöntiasennon täytyy olla vakaa, mutta rento. Lyönti lähtee koko ruumiista, ei ainoastaan käsistä. Parhaiten ratagolf sujuu kuitenkin silloin, kun pelaamisen tunnelma on hauskaa.

Ratagolfin pelitunnelma löytyy idyllisiltä radoilta

Minigolf-radat ovat elämyksellisiä kokonaisuuksia, jotka tarjoavat golfin pelaamisen lisäksi muitakin palveluja. Monen Suomen ratagolfradan yhteyteen on rakennettu kioski, ravintola tai jokin muu palvelurakennus, josta pelaaja voi ostaa virvokkeita, syötävää tai vuokrata välineet. Pelaamisen aloittaminen ei siis vaadi välinehankintoja tai suuria rahallisia panostuksia. Ratagolfin pelaamisen voi siis helposti pitkittää koko päivään ja nauttia samalla kauniista ulkoilmasta tai vaihtoehtoisesti sisähallin palveluista. Oheistuotteista ja vuokrista saaduilla tuloilla ratagolfyrittäjät pystyvät ylläpitämään ja kunnostamaan ratoja ympäri vuoden.

Ratagolfin vaihtelevat ratatyypit

Ratagolfia, joka myös mini- tai pienoisgolfina tunnetaan, pelataan isoveljensä golfin tapaan 18-reikäisellä radalla. Erottavana tekijänä golfissa ja ratagolfissa on radan koko, sillä golfin satojen metrien mittaisten kenttien sijaan ratagolfissa puhutaan usein kymmenistä metreistä. Ratagolfissa tavoitteena on onnistua lyömään pallo radan reikään mahdollisimman vähäisellä lyöntimäärällä. Vaikeusastetta pelissä lisäävät erilaiset esteet, joita jokaiseen rataan on rakennettu. Jokaisessa rataosuudessa pelaajalla on kuusi lyöntimahdollisuutta saada pallo reikään, jonka jälkeen kyseisen radan pelaaminen loppuu ja pelaaja joutuu siirtymään seuraavalle radalle.

Ratagolfissa käytettävä maila on putteri-golfmailaan verrattavissa oleva maila. Putterin lyöntipuolelle on minigolfissa kiinnitetty pieni kumi, jonka tarkoituksena on lyöntivauhdin ja kierteiden parempi hallinta. Pallojen osalta vaihtoehtoja on tuhansittain.

Tärkeimpiä ominaisuuksia sopivaa palloa valitessa ovat pallon pomppu, kovuus sekä paino. Suomeen minigolf rantautui 1950-luvun alussa ja ensimmäinen rata rakennettiin Helsinkiin vuonna 1952. Ratagolfradoista löytyy neljää erilaista ratatyyppiä, joista Suomessa yleisin on huoparata. Muita ratatyyppejä ovat eterniittirata, betonirata sekä Minigolf Open Standard.

Huoparata

Suomessa yleisin ratatyyppi on huoparata, joita tällä hetkellä maastamme löytyy noin 50 kappaletta. Kyseiset radat täyttävät kansainväliset mitat, joissa esimerkiksi radan pituus on 6-16 metriä lyöntialustan sisältäen. Laitojen sisäpinnan väli puolestaan on 0,9 metriä ja puttialueen halkaisija on joko 1,8 tai 2,4 metriä. Huoparadalla pelaaminen vaatii pelaajaltaan erittäin tarkkaa, suoraa ja sopivalla nopeudella tehtyä lyöntiä. Ratojen pinnat ovat usein kaltevia, joten myös vaihtelevat pinnanmuodot on otettava tarkasti huomioon.

Minigolfin huiput selviytyvät 18-reikäisen huopakentän radoista alle 36 lyönnin keskiarvolla. Suomen ratagolfliitto ry:n ylläpitämässä huopa-alustan luokitusluettelossa kyseiseen 36 lyönnin alittavaan keskiarvoon yltää noin kymmenen suomalaista pelaajaa, joista parhaimman pelaajan keskiarvo on hieman yli 32. Vaativana alustana huoparata vaatii pelaajaltaan paljon, mutta toisaalta se toimii myös erinomaisena harjoitusalustana juurikin teknistä taitoa opetellessa. Suomen suurimmat minigolfkeskukset sijaitsevat Tampereella ja Lahdessa, ja ne tarjoavat muiden ratatyyppien ohella myös huoparatoja pelaajien taitoja mitatakseen.

Eterniittirata

Kuitusementistä valmistettuja Eurooppa-ratoja, eli eterniittiratoja käytetään yleisimmin kansainvälisissä kilpailuissa. Eterniittiradoilla pelaajat käyttävät usein runsaasti erilaisia palloja, sillä pinnaltaan sileä ja mitoiltaan monesti lyhyt rata vaatii pelaajalta erityistä tarkkuutta lyönteihin. Radat ovat rakenteeltaan kevyitä, ja lyhyen mittansa ansiosta lyönnit eivät vaadi juurikaan voimaa. Sen sijaan pallon voi lyömisen sijaan ikäänkuin varoen laittaa liikkeelle.

Pienen kokonsa vuoksi eterniittiratoja on ulkoratojen lisäksi myös sisätiloissa, kuten Tampereella. Ulkona eterniittiratoja Suomessa on mm. Helsingissä, Vaasassa ja Tampereella.

Eterniittiradan herkkyys vaatii pelaajaa valitsemaan sopivan pallon ja lyöntitavan, jolla pallon pystyisi lyömään reikään yhdellä lyönnillä. Pallojen ominaisuudet, kuten pomppu, paino, pinta ja kovuus, ovat eterniittiradoilla tärkeässä osassa. Ratagolfin huippupelaajat selviytyvät 18-reikäisen radan haasteista alle 24 lyönnillä, jonka aikana käytössä on jopa viisitoista erilaista palloa. Suomen ratagolfliiton eterniittialustan luokitusluettelossa on tällä hetkellä seitsemän pelaajaa, jotka ovat pelanneet alle 24 lyönnin keskiarvolla. Myös tasan 18 lyönnin saavutukseen on eterniittialustalla täysin mahdollista päästä.

Betonirata

Betonirata on kansainvälisissä ratagolfkisoissa toiseksi yleisin alusta. Ratatyypin erikoisuutena on se, että betoniradat ovat aina samanlaisia, ja ne ovat samassa järjestyksessä. Suomessa betoniratoja on Porin ja Tampereen lisäksi myös Vaasassa. Betoniradoille tyypillistä on pelaajien osalta monien erityyppisten pallojen käyttäminen. Parhaimpaan tulokseen betoniradalla pääsee melko pomppivilla sekä myös painavilla palloilla.

Ratamateriaalina betoni vaatii pelaajalta tarkkuutta lyönnin suunnan ja nopeuden osalta. Myös pallon ominaisuuksien tunteminen on tarpeen, jonka takia palloja kyseisellä radalla paljon vaihdellaankin.

Aloittelevalle ratagolfin pelaajalle betonirata on usein hyvä valinta pelialustaksi, sillä huoparataan verrattuna alusta on selkeästi helpommin hallittavissa. Betonirata ei vaadi lyönneiltä niinkään voimaa, vaan tarkkuus nousee selkeästi ensimmäiseksi kriteeriksi hyvään menestykseen. Ratagolfin huippupelaajilla 18 radan suorittamiseen kuluu keskimäärin alle 30 lyöntiä.

Suomen ratagolfliitto ry:n ylläpitämässä betonialustan luokitusluettelossa ei tosin tällä hetkellä ole yhtään alle 30 lyönnin keskiarvolla pelaavaa ratagolfin taitajaa, mutta alle 31 lyönnin keskiarvotulokseen on yltänyt kolme pelaajaa.

Minigolf Open Standard

MOS, eli Minigolf Open Standard, on kansainvälisen minigolfliitto WMF:n hyväksymä ratatyyppi, joka käytännössä voi tarjota mitä tahansa yllätyksiä. Monimuotoisina ilmenevät radat voivat sisältää esimerkiksi hiekkakuoppia ja vesiesteitä. Toisinaan esteissä esiintyy erilaisia mielikuvituksellisia hahmoja ja esteitä, joiden merkitys radan suorittamisessa on keskeisessä osassa.

MOS-radoilla viihtyvät hyvin erityisesti perheet, mutta vaativuuden vaihdellessa ne kelpaavat myös isojen ratagolfkisojen pitopaikoiksi, kuten British Openissa tai US Openissa. Parhaat pelaajat selviytyvät MOS-ratojen tehtävistä alle 30 lyönnin tuloksella.

Ratagolfin monenkirjavat pelialustat

Ratagolfin ratatyypit voi jakaa neljään erilaiseen kategoriaan, jotka ovat huopa, eterniitti, betoni sekä MOS. Huoparata on pelialustana vaativa, sillä pelaajan on tarkasti hallittava alustan ja pallon ominaisuudet sekä lyöntiensä suunta ja voima. Eterniitti- ja betoniradat ovat alustoina hieman helpompia ja vaativat lyönnin voimakkuuden sijaan tarkkuutta.

MOS, eli Minigolf Open Standard, on puolestaan ratatyyppi, joka voi käytännössä sisältää mitä tahansa esteitä ja ilahduttaa mielikuvituksellisilla ominaisuuksillaan. MOS-radat ovat usein mukavia ajanviettopaikkoja, mutta tyypillisin ratatyyppi Suomessa on edelleen huoparata.

Ratagolf eli minigolf maailmalla

Meistä jokainen on kuullut joskus golfista ja kenties kokeillut pelaamista itsekin. Toisenlainen versio kyseisestä suositusta pelistä on niin kutsuttu ratagolf, eli minigolf. Lajia on pelattu jo muutamien vuosikymmenten ajan ympäri maailmaa, ja se on säilyttänyt suosionsa pienistä alussa koetuista vaikeuksista huolimatta.

Tässä urheilulajissa viehättää erityisesti sen helppous ja edullisuus. Minigolfia voi kokeilla kuka tahansa ja lähes missä tahansa. Ikärajaa ei ole, ja tämän vuoksi minigolfiin ovat ihastuneet niin vanhukset, lapsiperheet kuin aikuisetkin.

Minigolfissa on sekä eroavaisuuksia että samanlaisia piirteitä tavalliseen golfiin verrattuna. Kummassakin lajissa pelattavia reikiä on 18 ja radalla edetään reikä kerrallaan. Yhtäkään reikää ei saa jättää välistä, vaan rata täytyy kulkea järjestyksessä.

Jos pelaaja lyö pallon yli kentän laitojen, koituu tästä miinuspisteitä. Koska golfissa kentän etäisyydet ovat pitkiä, ei golfaaminen välttämättä sovi sellaisille henkilöille, jotka eivät pysty kävelemään pitkiä matkoja. Minigolfissa etäisyydet ovat hyvin pieniä, eikä etäisyyksistä tarvitse huolehtia.

Minigolfista yleisesti

Minigolf on saanut alkunsa noin 100 vuotta sitten. 1900-luvun alkupuolella laji kehittyi tavallisen golfin pohjalta. Kesti kuitenkin pari vuosikymmentä, ennen kuin laji alkoi saada nykyisiä piirteitään ja välineistöään. Pelikenttää varten kehitettiin erityinen massa sekoittamalla erilaisia materiaaleja. Tämä massa on ideaali pelin pelaamista varten, ja sillä pelatessa pallo käyttäytyy kentällä halutusti.

Minigolfin menestystä jarruttivat suuresti 1930-luvun lamavuodet. Kuten kaikki muutkin yritykset Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa, myös minigolfia pyörittävät yritykset kokivat laman kurjuuden.

Ennen sotavuosien alkua minigolfia alettiin jälleen arvostaa lajina, ja se saavutti suurta suosiota. Suosio on jatkunut nykypäivään saakka. Minigolfia pelataan pienellä radalla ja golfin puttausmailoja muistuttavien mailojen avulla. Minigolfia on mahdollista pelata niin ulkotiloissa kuin myös sisälläkin. Sisäradat ovat suositumpia erityisesti niissä maissa, joissa talvikuukaudet rajoittavat ympärivuotista pelaamista.

Lajia on lisäksi yleensä edullisempi pelata kuin tavallista golfia, ja tavalliseen golfiin nähden tämä houkuttaa laajempaa yleisöä liittymään mukaan pelaamaan.

Missä minigolfia pelataan?

Minigolfia pelataan monissa maissa ympäri maailmaa. Lajin alkuperämaa on Englanti, mutta nykypäivän modernit ja kaupalliseen tarkoitukseen kehitetyt, suuryleisöä palvelevat radat on kehitetty North Carolinassa, Yhdysvalloissa. Euroopassa minigolfinnostus on saanut alun perin lähtölaukauksen Saksasta. Euroopassa suosio alkoi kasvaa samaan aikaan kuin Yhdysvaltojenkin puolella, mutta Yhdysvallat teki lajista tunnetumman.

Kun ruotsalainen urheilufanaatikko Edwin O. Norrman pääsi kokeilemaan minigolfaamista Yhdysvalloissa, hän ihastui lajiin välittömästi ja toi sen takaisin kotimaahansa Ruotsiin. Ruotsista laji levisi muihinkin Pohjoismaihin.

Lähes jokaisella Euroopan maalla on oma edustajistonsa minigolfille. Lajia säädellään virallisen minigolf-urheiluliiton kautta. Minigolf on levinnyt erityisesti Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Englannin aikoinaan hallitsemissa Kansainyhteisön (eng. Commonwealth) maissa, kuten Intiassa. 1950-luvulla amerikkalaiset minigolfyhteisöt yrittivät levittää minigolfia moniin muihinkin maihin, kuten Etelä-Afrikkaan, Japaniin, Argentiinaan, Brasiliaan ja silloisiin itäblokin maihin.

Minigolfin suosio ei kuitenkaan koskaan kasvanut lajin ydinmaita lukuunottamatta sellaisiin suuriin mittasuhteisiin, kuin mitä amerikkalaiset minigolfia harrastavat yhteisöt olisivat siltä toivoneet.

Minigolf-urheiluliitto

World Minigolf Sport Federation on minigolfille omistettu lajin urheiluliitto. Liiton tehtävänä on yhdenmukaistaa lajia ja sen sääntöjä sekä järjestää säännöllisesti kilpailuja ja turnauksia. World Minigolf Sport Federation myös levittää minigolfia lajina eteenpäin ympäri maailmaa ja palkitsee sellaisia pelaajia, jotka ovat menestyneet hyvin minigolfissa. Lukuisiin lajiliiton järjestämiin turnauksiin kuuluvat esimerkiksi Etelä-Afrikan kansainvälinen turnaus, maailman nuorten pelaajien turnaus, senioreiden Euroopan turnaus ja Eurooppalaiset mestaruuskisat. Lajin kisoihin osallistuu jopa 1800 pelaajaa eri puolilta maailmaa.

World Minigolf Sport Federation järjestää myös suuria maailmanlaajuisia minigolftapahtumia, joihin houkutellaan osallistujia myös maista, joissa ei juurikaan pelata minigolfia aktiivisesti. Siispä World Minigolf Sport Federation on valinnut esimerkiksi 2018 vuoden sijainnikseen Thaimaan Bangokin. Kuten muissakin lajeissa, myös minigolfissa doping on välillä ongelmana. World Minigolf Sport Federation säätelee ja testaa säännöllisesti urheilijoitaan pitääkseen huolta siitä, ettei vilpillistä peliä pääse syntymään. Liitto pitää myös listausta maailman huippupelaajista, jotka niittävät taidoillaan mainetta ja kunniaa.

Minigolf-paikkoja Suomessa

Suomesta löytyy lukuisia paikkoja, joissa pääsee pelaamaan minigolfia. Sibeliuspuiston minigolf, Minigolf Taivallahti ja Pähkinärinteen Ratagolf ovat esimerkkejä minigolfia tarjoavista pelipaikoista Suomessa. Ja lista ei suinkaan lopu siihen: minigolfia voi harrastaa Etelä-Suomesta Lappiin saakka ympäri Suomea. Monet innokkaimmat harrastajat rakentavat minigolf-ratoja jopa omille pihoilleen, ja uudet yritykset Suomessa tarjoavatkin ratkaisuja ja materiaaleja, joilla minigolf-radan saa rakennettua omaan käyttöönsä käden käänteessä. Minigolf-radat toimivat usein myös hyvänä vetonaulana muita kesäisiä palveluita tarjoaville yrityksille.

Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan minigolfin maailmaan voi tutustua missä tahansa maailman kolkassa. Lajin mielenkiintoinen historia ja helppo pelattavuus houkuttavat yhä enemmän yleisöä vuosi vuodelta. Laji sopii kenelle tahansa, joka haluaa nauttia hauskasta yhteisestä tekemisestä ystävien ja tuttavien kanssa joko ulkotiloissa tai sisällä suojassa. Vaikka minigolf ei olekaan kaikista suosituin laji maailmassa, pelataan sitä kuitenkin jokaisella mantereella, eikä laji ole hävinnyt ihmisten mielestä edes kohdatessaan lama-aikoja, sotia tai muita maailmaa mullistaneita tapahtumia.