Ratagolfia, joka myös mini- tai pienoisgolfina tunnetaan, pelataan isoveljensä golfin tapaan 18-reikäisellä radalla. Erottavana tekijänä golfissa ja ratagolfissa on radan koko, sillä golfin satojen metrien mittaisten kenttien sijaan ratagolfissa puhutaan usein kymmenistä metreistä. Ratagolfissa tavoitteena on onnistua lyömään pallo radan reikään mahdollisimman vähäisellä lyöntimäärällä. Vaikeusastetta pelissä lisäävät erilaiset esteet, joita jokaiseen rataan on rakennettu. Jokaisessa rataosuudessa pelaajalla on kuusi lyöntimahdollisuutta saada pallo reikään, jonka jälkeen kyseisen radan pelaaminen loppuu ja pelaaja joutuu siirtymään seuraavalle radalle.
Ratagolfissa käytettävä maila on putteri-golfmailaan verrattavissa oleva maila. Putterin lyöntipuolelle on minigolfissa kiinnitetty pieni kumi, jonka tarkoituksena on lyöntivauhdin ja kierteiden parempi hallinta. Pallojen osalta vaihtoehtoja on tuhansittain.
Tärkeimpiä ominaisuuksia sopivaa palloa valitessa ovat pallon pomppu, kovuus sekä paino. Suomeen minigolf rantautui 1950-luvun alussa ja ensimmäinen rata rakennettiin Helsinkiin vuonna 1952. Ratagolfradoista löytyy neljää erilaista ratatyyppiä, joista Suomessa yleisin on huoparata. Muita ratatyyppejä ovat eterniittirata, betonirata sekä Minigolf Open Standard.
Huoparata
Suomessa yleisin ratatyyppi on huoparata, joita tällä hetkellä maastamme löytyy noin 50 kappaletta. Kyseiset radat täyttävät kansainväliset mitat, joissa esimerkiksi radan pituus on 6-16 metriä lyöntialustan sisältäen. Laitojen sisäpinnan väli puolestaan on 0,9 metriä ja puttialueen halkaisija on joko 1,8 tai 2,4 metriä. Huoparadalla pelaaminen vaatii pelaajaltaan erittäin tarkkaa, suoraa ja sopivalla nopeudella tehtyä lyöntiä. Ratojen pinnat ovat usein kaltevia, joten myös vaihtelevat pinnanmuodot on otettava tarkasti huomioon.
Minigolfin huiput selviytyvät 18-reikäisen huopakentän radoista alle 36 lyönnin keskiarvolla. Suomen ratagolfliitto ry:n ylläpitämässä huopa-alustan luokitusluettelossa kyseiseen 36 lyönnin alittavaan keskiarvoon yltää noin kymmenen suomalaista pelaajaa, joista parhaimman pelaajan keskiarvo on hieman yli 32. Vaativana alustana huoparata vaatii pelaajaltaan paljon, mutta toisaalta se toimii myös erinomaisena harjoitusalustana juurikin teknistä taitoa opetellessa. Suomen suurimmat minigolfkeskukset sijaitsevat Tampereella ja Lahdessa, ja ne tarjoavat muiden ratatyyppien ohella myös huoparatoja pelaajien taitoja mitatakseen.
Eterniittirata
Kuitusementistä valmistettuja Eurooppa-ratoja, eli eterniittiratoja käytetään yleisimmin kansainvälisissä kilpailuissa. Eterniittiradoilla pelaajat käyttävät usein runsaasti erilaisia palloja, sillä pinnaltaan sileä ja mitoiltaan monesti lyhyt rata vaatii pelaajalta erityistä tarkkuutta lyönteihin. Radat ovat rakenteeltaan kevyitä, ja lyhyen mittansa ansiosta lyönnit eivät vaadi juurikaan voimaa. Sen sijaan pallon voi lyömisen sijaan ikäänkuin varoen laittaa liikkeelle.
Pienen kokonsa vuoksi eterniittiratoja on ulkoratojen lisäksi myös sisätiloissa, kuten Tampereella. Ulkona eterniittiratoja Suomessa on mm. Helsingissä, Vaasassa ja Tampereella.
Eterniittiradan herkkyys vaatii pelaajaa valitsemaan sopivan pallon ja lyöntitavan, jolla pallon pystyisi lyömään reikään yhdellä lyönnillä. Pallojen ominaisuudet, kuten pomppu, paino, pinta ja kovuus, ovat eterniittiradoilla tärkeässä osassa. Ratagolfin huippupelaajat selviytyvät 18-reikäisen radan haasteista alle 24 lyönnillä, jonka aikana käytössä on jopa viisitoista erilaista palloa. Suomen ratagolfliiton eterniittialustan luokitusluettelossa on tällä hetkellä seitsemän pelaajaa, jotka ovat pelanneet alle 24 lyönnin keskiarvolla. Myös tasan 18 lyönnin saavutukseen on eterniittialustalla täysin mahdollista päästä.
Betonirata
Betonirata on kansainvälisissä ratagolfkisoissa toiseksi yleisin alusta. Ratatyypin erikoisuutena on se, että betoniradat ovat aina samanlaisia, ja ne ovat samassa järjestyksessä. Suomessa betoniratoja on Porin ja Tampereen lisäksi myös Vaasassa. Betoniradoille tyypillistä on pelaajien osalta monien erityyppisten pallojen käyttäminen. Parhaimpaan tulokseen betoniradalla pääsee melko pomppivilla sekä myös painavilla palloilla.
Ratamateriaalina betoni vaatii pelaajalta tarkkuutta lyönnin suunnan ja nopeuden osalta. Myös pallon ominaisuuksien tunteminen on tarpeen, jonka takia palloja kyseisellä radalla paljon vaihdellaankin.
Aloittelevalle ratagolfin pelaajalle betonirata on usein hyvä valinta pelialustaksi, sillä huoparataan verrattuna alusta on selkeästi helpommin hallittavissa. Betonirata ei vaadi lyönneiltä niinkään voimaa, vaan tarkkuus nousee selkeästi ensimmäiseksi kriteeriksi hyvään menestykseen. Ratagolfin huippupelaajilla 18 radan suorittamiseen kuluu keskimäärin alle 30 lyöntiä.
Suomen ratagolfliitto ry:n ylläpitämässä betonialustan luokitusluettelossa ei tosin tällä hetkellä ole yhtään alle 30 lyönnin keskiarvolla pelaavaa ratagolfin taitajaa, mutta alle 31 lyönnin keskiarvotulokseen on yltänyt kolme pelaajaa.
Minigolf Open Standard
MOS, eli Minigolf Open Standard, on kansainvälisen minigolfliitto WMF:n hyväksymä ratatyyppi, joka käytännössä voi tarjota mitä tahansa yllätyksiä. Monimuotoisina ilmenevät radat voivat sisältää esimerkiksi hiekkakuoppia ja vesiesteitä. Toisinaan esteissä esiintyy erilaisia mielikuvituksellisia hahmoja ja esteitä, joiden merkitys radan suorittamisessa on keskeisessä osassa.
MOS-radoilla viihtyvät hyvin erityisesti perheet, mutta vaativuuden vaihdellessa ne kelpaavat myös isojen ratagolfkisojen pitopaikoiksi, kuten British Openissa tai US Openissa. Parhaat pelaajat selviytyvät MOS-ratojen tehtävistä alle 30 lyönnin tuloksella.
Ratagolfin monenkirjavat pelialustat
Ratagolfin ratatyypit voi jakaa neljään erilaiseen kategoriaan, jotka ovat huopa, eterniitti, betoni sekä MOS. Huoparata on pelialustana vaativa, sillä pelaajan on tarkasti hallittava alustan ja pallon ominaisuudet sekä lyöntiensä suunta ja voima. Eterniitti- ja betoniradat ovat alustoina hieman helpompia ja vaativat lyönnin voimakkuuden sijaan tarkkuutta.
MOS, eli Minigolf Open Standard, on puolestaan ratatyyppi, joka voi käytännössä sisältää mitä tahansa esteitä ja ilahduttaa mielikuvituksellisilla ominaisuuksillaan. MOS-radat ovat usein mukavia ajanviettopaikkoja, mutta tyypillisin ratatyyppi Suomessa on edelleen huoparata.
