Minigolfia pidetään usein sen isoveljen eli ‘oikean’ golfin pienoismallina. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan sillä on takanaan pitkä historia. Laji kehittyi 1800-luvun lopun Skotlannissa, jossa naisia ei laskettu golfkentille heiluttelemaan mailoja. Naisille perustettiin oma klubi, jossa pelattiin 18-reikäisellä radalla minigolfia.
Harrastajat kutsuvatkin nykyisin lajia mieluummin ratagolfiksi, sillä se on nimenomaan radalla pelattava pallolaji, jossa on tarkat säännöt. Suomeen peli rantautui 1900-luvulla ja sitä on pelailtu useimmiten kesäisin leirintäalueilla ja puistojen yhteydessä.
Ratagolf on siitä mukava laji, että se sopii lähes kaikille. Siihen voi suhtautua kuten itselle sopii – lajissa on mahdollista treenata ja pyrkiä kilpatasolle tai halutessaan ottaa ihan rennosti. Lähes jokaisella, myös perheen nuorimmilla, pysyy puttimaila kädessä, ja lajin parissa viihtyy hyvin omalla kaveriporukalla.
Lajin sääntöjen oppiminen ei kestä kauan ja monissa paikoissa on mahdollista vuokrata pelaamiseen tarvittavat varusteet kohtuuhintaan. Ratagolfia pidetään perinteisenä kesäharrastuksena, mutta nykyisin pelaamaan pääsee isoimmissa kaupungeissa myös talviaikaan.
Minustako ratagolfaaja?
Ratagolfiin, kuten kaikkiin harrastuksiin, on mahdollista panostaa rahallisesti niin paljon kuin haluaa. Lajin aloittelijalle riittävät kuitenkin melko vähäiset varusteet. Jos minigolf-kärpänen on puraissut kokeilukerralla, kannattaa harkita välttämättömien välineiden hankkimista itselle.
Suomen ratagolfliiton luoma aloituspakkaus on oivallinen hankinta, se sisältää yhden puttimailan, viisi palloa ja pallokassin. Välineissä on toki eroja ja enemmän pelaavan kannattaa puntaroida oikean painoisen mailan hankkimista ja eri tavalla käyttäytyvien pallojen ostamista. Apua voi pyytää harrasteliikkeestä tai yhdistyksestä.
Suomen ratagolfliiton alaisuudessa toimii useita yhdistyksiä eri paikkakunnilla. Suomen ratagolfliitto on perustettu vuonna 1980, sen alaisuudessa toimii 20 seuraa ja jäseniä on noin tuhat. Harrastuksen aloittajan on hyvä olla yhteydessä oman alueen seuraan, josta saa tietoa radoista, hinnoista ja välineistä. Alueen seurasta saattaa löytyä itselle myös peliseuraa, ellei porukkaa ole valmiina omasta takaa. Ratagolfissa itselle sopivat välineet, mieluisimmat radat ja tyyli hioutuvat ajan kanssa, kun kokemusta tulee lisää.
Miten ratagolfia pelataan?
Leppoisan harrastuksen lisäksi ratagolf on virallinen kilpailulaji, joten sitä varten on luotu viralliset säännöt. Oman porukan kesken ja varsinkin lapsiperheissä sääntöjä voi toki muokata itselleen sopiviksi. Ennen pelin alkua sovitaan lyöntijärjestys, joka voi olla myös kiertävä, kun vaihdetaan rataa. Jokaisella on rataa kohden seitsemän lyöntiä ja tuloksiin merkitään aina, kuinka monella lyönnillä pelaaja sai pallon koloon. Mitä vähemmin pisteitä, sen parempi tulos. Liikkuvan pallon lyöminen on kielletty ja siitä sakotetaan.
Jos pallo menee ulos radalta, lyödään se takaisin siitä kohtaa, missä se ylitti laidan. Kaikki lyönnit kuitenkin lasketaan. Jos pallo jää sellaiseen kohtaan, että se on vaikea tai mahdoton lyödä reunan tai esimerkiksi sauman vuoksi, voidaan se siirtää kädellä 10-20 senttiä parempaan paikkaan. Radan yli ei saa loikkia pelin aikana eikä lyöntivuorossa olevia saa häiritä millään tavalla. Pelaajalla on oikeus poistaa esteet radalta ja huomauttaa esimerkiksi sen ylle lankeavan varjosta.
Erilaiset radat -mikä sopii minulle?
Ratagolfratoja on erilaisia: huoparatoja, eterniittiratoja, betoniratoja ja Minigolf Open Standard -ratoja. Joku saattaa muistaa lapsuudestaan repsottavat, hieman huonosti hoidetut minigolfpaikat, mutta pelaamisesta innostuneen kannattaa kuitenkin valita ratansa hyvin. Hyvässä kunnossa oleva rata takaa elämyksellisen golfkokemuksen.
Suomen yleisin ratatyyppi on huoparata, niistä noin 50 täyttää kilpailustandardit. Huoparata on alustoista ehkä vaativin, sillä lyöntien tulee olla suoria ja niiden kaltevuudet on otettava huomioon. Kilpailutasolla eterniittirata on yleisin, Suomessa näitä ratoja on kuitenkin vain suurimmissa kaupungeissa.
Eterniittiradan ns. kovempi pinnoite tuo pallon ominaisuudet tarkemmin esille kuin huoparata, ja tästä syystä eterniitillä pelaavien tuleekin kiinnittää erityistä huomiota pallon valintaan. Kansainvälisellä tasolla pelatessa betoniradat ovat eterniitin lisäksi melko yleisiä, niillä pelatessa pelaajan tulee olla tarkkana lyönnin nopeuden ja pallon ominaisuuksien kanssa. Minigolf Open Standard -radat ovat kilpailumielessä yleisölle mukavaa seurattavaa, ne ovat seikkailuratoja, jotka poikkeavat melko paljonkin toisistaan. Seikkailuradoilla pelataan vuosittain kansainvälisiä kisoja, joissa palkinnot nousevat kymmeniin tuhansiin dollareihin.
Ratagolf ei ole välinelaji
Ratagolf sopii monenlaisille henkilöille, mutta sitä on mahdollista pelata pienellä budjetilla. Vaatetuksen ei tarvitse olla kovin kummoinen, kunhan se on sopiva. Alkuun pääsee vuokravarusteilla ja oman porukan kesken puttaillessa voi jakaa pallot ja mailankin. Laji on mukavaa ajanvietettä kesäloman tyhjiin päiviin ja monien golfratojen yhteydessä sijaitseekin virvokekoju tai uimapaikka, harrastuksen voi siis yhdistää muihin huvituksiin.
Kilpatasolle tähdätessä moniin asioihin, kuten vaatteiden, kenkien, mailan ja pallojen ominaisuuksiin kiinnitetäänkin jo enemmän huomiota.
Ratagolfin antia
Miksi ratagolfia sitten kannattaa kokeilla? Hektisen työpäivän jälkeen ratagolf on erinomainen laji, jossa joutuu keskittymään vain yhteen asiaa, pallon lyömiseen koloon. Ratagolfia varten ei tarvitse olla erityisen hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta lajissa tarvitaankin rautaisia hermoja. Radan varrella olisi saatava mahdollisimman tasainen tulos, jos keskittymiskyky alkaa herpaantua, voi tuloksena olla hyvän alun jälkeen surkea loppuosa.
Ratagolfaaminen onkin oivallista aivojumppaa, session aikana unohtuvat päivän kiireet ja murheet, ajatukset kulkevat mailan ja pallon mukana yhtä rataa.
